Tuorepasta

Tuorepasta

Tuorepasta

 

 

4-6 annosta

1 h

 

 

Ainekset

 

500 g vehnäjauhoja (durum, 00, puolikarkea – kaikki vehnäjauhot käy!)

5 kpl kananmunia

1 rkl oliiviöljyä

1 tl suolaa

 

 

 

Ohje

 

 

1. Sekoita kulhossa kaikki aineet keskenään. Alusta taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes se on tasaista ja kimmoisaa. Muotoile taikinasta pallo, kääri kelmuun ja anna levätä vähintään 30 minuuttia jääkaapissa. (Taikinan voi tehdä tähän saakka jääkaappiin valmiiksi jo edellisenä päivänä.)

 

2. Kun taikina on levännyt, puolita taikina ja ala ajaa puolikasta pastakoneen paksuimman asetuksen läpi kevyesti jauhotetulla työpöydällä. Aja kerran läpi ja taittele levy neljään osaan niin, että siitä muodostuu neliö. Syötä taikina sitten koneen läpi uudestaan (yhä paksuimmalla asetuksella) taitellen se aina uudelleen kaksin kerroin. Toista 4-5 kertaa kunnes taikina on sileää ja tasaista. Tätä vaihetta kutsutaan pastataikinan laminoinniksi, jonka tarkoitus on tehdä taikinasta kestävää.

 

3. Kavenna telaa aina yksi pykälä kerrallaan ja syötä taikinasuikale koneen läpi, kunnes pasta on halutun paksuista.

 

4. Leikkaa haluamaasi muotoon. Keitä runsaassa suolalla maustetussa vedessä noin 1,5-2 minuuttia ja tarjoile heti.

 

 

Keitinveteen 1 tl suolaa 1 l vettä kohden.

 

 

Tillbaka till blogg

Lämna en kommentar